Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Hei - ja tervetuloa blogiini!

Olen jo varttuneempi naisihminen, jolle kaikenlainen käsillä tekeminen on aina ollut tärkeää. Jonkinlaista terapiaa arjen pyörittämisen ohella.

Blogistani tulet löytämään jutunpoikasta, niin kakuista, puutarhasta, kuin kaikenlaisesta muustakin tekemisestä.

Aika ajoin koen hurahduksen milloin mihinkin asiaan, nyt olen hurahtanut kakkuihin. Aikani selailtuani toinen toistaan hienompia kakku-blogeja, päätin minäkin yrittää!

Tarkoitukseni ei ole esitellä hienoja aikaansaannoksiani, sillä sitä ne eivät todellakaan aina ole! Haluan vaan innostaa ihmisiä tekemään ja kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Aina ei onnistu - niinkuin blogistani huomaat, mutta ei sillä väliä, seuraavalla kerralla ehkä onnistuu.

Taitoja tai opintoja tekemiini asioihin minulle ei ole - tekemisen iloa sitäkin enemmän! Taitoja ei ole tämän bloginkaan tekemiseen - mutta oppimisen halua riittää.

Persoonallisuuden leima ja tekemisen ilo ovat tärkeimmät!

Toivottavasti viihdyt blogini seurassa! Kaikki kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita - toivonkin, että jätät käynnistäsi "jäljen" :)

Halutessasi minut saa linkittää.

Ethän kopio kuviani luvatta.

Sähköpostia voit lähettää:

tekevatkadet@gmail.com

T:Leena

Kiitollisin mielin vastaanotettuja tunnustuksia:

 

04.08.2009 - 17:25

Jossain tuolla aiemmin taisin mainita tämän meidän "seiväsmökin".

Vanhoista heinäseipäistä rakensimme tuollaisen suojaseinän terassille. Tässä on mukava - ja rauhaisaa paistatella päivää! Hymy

Alkuperäisen idean bongasin Suomela-lehdestä.

Marke kirjoitti 05.08.2009 - 18:02
Voi hyvät hyssykät sentään! Makea.
anu kirjoitti 11.08.2009 - 12:35
Upea paikka!!Aurinkoisia syyspäiviä ;)
Sanna kirjoitti 19.08.2009 - 10:29
WAU!!!
Sanna kirjoitti 19.08.2009 - 10:29
Mun pitää vissiin aloittaakin uusi lobbaaminen, ja laittaa seipäät myyntikieltoon... :)
Caro kirjoitti 30.11.2009 - 15:02
Aivan ihana terassi. Varmasti rentouttavaa mennä tuohon aurinkoa ottamaan.. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Vierailijat. Laskuri lisätty 3.8.2009
Uusi kävijälaskuri lisätty 8.9.2010 web-counters.org *click*
Tekemiäni kakkuja

 

 


     

 

 

Vierailulla tällä hetkellä
Signeeraus
Putiikkeja



Inspiroivia sivuja
Pohjan tarjosi