Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Hei - ja tervetuloa blogiini!

Olen jo varttuneempi naisihminen, jolle kaikenlainen käsillä tekeminen on aina ollut tärkeää. Jonkinlaista terapiaa arjen pyörittämisen ohella.

Blogistani tulet löytämään jutunpoikasta, niin kakuista, puutarhasta, kuin kaikenlaisesta muustakin tekemisestä.

Aika ajoin koen hurahduksen milloin mihinkin asiaan, nyt olen hurahtanut kakkuihin. Aikani selailtuani toinen toistaan hienompia kakku-blogeja, päätin minäkin yrittää!

Tarkoitukseni ei ole esitellä hienoja aikaansaannoksiani, sillä sitä ne eivät todellakaan aina ole! Haluan vaan innostaa ihmisiä tekemään ja kokeilemaan kaikkea uutta ja mielenkiintoista. Aina ei onnistu - niinkuin blogistani huomaat, mutta ei sillä väliä, seuraavalla kerralla ehkä onnistuu.

Taitoja tai opintoja tekemiini asioihin minulle ei ole - tekemisen iloa sitäkin enemmän! Taitoja ei ole tämän bloginkaan tekemiseen - mutta oppimisen halua riittää.

Persoonallisuuden leima ja tekemisen ilo ovat tärkeimmät!

Toivottavasti viihdyt blogini seurassa! Kaikki kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita - toivonkin, että jätät käynnistäsi "jäljen" :)

Halutessasi minut saa linkittää.

Ethän kopio kuviani luvatta.

Sähköpostia voit lähettää:

tekevatkadet@gmail.com

T:Leena

Kiitollisin mielin vastaanotettuja tunnustuksia:


28.01.2012 - 09:42

Aiemmin tekemääni avainnauhaa mukaellen tein helminauhan.

Pidän tästä.

Helmirykelmä hieman lähempää.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

Kiitos käynnistäsi! Hymy

27.01.2012 - 11:35

Tänä aamuna tein koekukkia kaulintamassasta.

Ruusun näköinen kukka on värjäämätöntä massaa - se on kauniin valkoista naturellina.

Punaiset kukat ovat Wiltonin pastavärillä värjättyä massaa. Keskustaa tupsuttelin hieman ruskealla tomuvärillä ja lisäsin värjättyä sokeria, vielä suihkaus helmiäistä ja valmis! Lehdet ovat myös kaulintamassaa, vihreäksi värjättyä.

Tämä massa on kuin minua varten tehty - ei tahmaa, eikä takerru! Erittäin helppo käsitellä, tottelee minunkin sormiani yllättävän hyvin ja vielä kuivuu nopeasti.

Taitaa marsipaani jäädä historiaan...Nauru

26.01.2012 - 10:33

Joskus voi ihan tavallinen, arkinen kauppareissu saada suuren ilon aikaiseksi.

Varmuuden vuoksi tarkistan aina tämän leivontahyllyn, vaikken mitään tarvitsisikaan. Niin nytkin, ja riemastukseni oli suuri, kun löysin yhden uuden tuotteen!Nauru

Vaahtokarkin makuista KAULINTAMASSAA!! Heti sitä oli ostettava kokeeksi pari pakettia ja olen sitä jo ehtinyt kokeillakin. Kerrassaan mukavaa ja helppoa käsitellä! Ja makukin on ihan hyvä. Tätä täytyy saada lisää! Silmänisku

Mukavaa torstaipäivää kaikille!

23.01.2012 - 08:42

Mukavaa ja reipasta talvista viikkoa kaikille!

Kuva on napattu tuossa pihalla - vaikkakin vuonna 2010, mutta samannäköistä siellä on nytkin. Hymy

21.01.2012 - 16:04

Tänään vietettiin Annin synttäreitä Angry Birdskakun voimalla.

Annin toiveena oli nimenomaan kakku, joka olisi samanlainen kuin Angry Birds-pelissä oleva rata.

Ja parhaansa mukaan mummi sitten yritti toteuttaa tytön toivetta. Hieman lisäilin sinne tänne kukkia. Tuon reunan tein epätasaiseksi, koska jotenkin olen käsittänyt, että se esittäisi vettä siinä pelissä. Olisi saanut olla erilailla epätasainen.

Lintuja lähikuvassa.

Ja possuja - tai mitä lienevätkään.

Linnut kynttilöitten loimussa.

Aikamoista hilpeyttä herättivät nämä kynttilät, jotka räiskyivät kuin sädetikut, eivätkä sammuneet - ei sitten millään.

Kakun päällä oli tällä kertaa vaahtokarkkimassa, joka osoittautui paljon suositummaksi kuin marsipaani. Massan tein Pionilaakson ohjeella.

19.01.2012 - 09:07

"Jokaisen sanan tulisi kulkea kolmen
portin läpi ennen kuin se lausutaan.
Ensimmäisen portin vartija kysyy:
onko se totta? Seuraavalla portilla
kysytään: onko se tarpeellista ja
kolmannella: onko se ystävällistä?"

-Ajatusten aamiainen-

Tuo lausahdus on ihan tuskallisen totta!!

Mukavaa torstaipäivää ja kiva kun kävit. Jos jätit kommentin, ilahdutit minua suuresti! Hymy





17.01.2012 - 08:07

Kyselit ohjetta vauvantossuihin -  en löytänyt Sinua mistään, kommentissa kun ei ollut linkkiä. Laitan ohjeen nyt tähän ja toivon, että löydät sen.

Näitten tossujen alkuperäisohjeen laittajaa en tiedä, mutta siellä täällä netissä näitä on ja yhden ohjeen löysin täältä:

http://puikkojenpolut.vuodatus.net/blog/category/ohje+vauvan+tossuihin

   Tuon ohjeen mukaan minä tossut tein.

Mukavaa tiistaipäivää kaikille!

Ps. Mulla loma loppu ja tänään alkaa työt, jotta hiukan saattaa taas päivitykset tökkiä, mutta jotain tulee kuitenkin pikkuhiljaa. Nolostunut

16.01.2012 - 12:45

Oma "sävellykseni" sitruunajuustokakusta. Kakkuun käytetty tuorejuustoa, vaniljarahkaa, vispikermaa ja lemon curdia. Pohjana digestive+voi.

Koristeena helmiäisellä suihkautettuja marsipaaniruusuja ja Oetkerin geelillä pursotettuja "spritsauksia", jotka ovat hieman liian paksuja.


15.01.2012 - 10:12

Tuitun tupsut-blogin Tuittu lähetti minulle tunnustuksen!

Kaunis kiitos siitä! Hymy

Joskus aiemminkin olen saanut samanlaisen, mutta kyllä tunnustuksia aina mahtuu!

1. Lempiväri: Kaikki maanläheiset värit; vihreä, ruskea yms.

2.  Lempieläin: Koira

3. Lempinumero:  5

4. Paras alkoholiton juoma: Kahvi ja/tai vesi  

5. Facebook tai Twitter: Facebook   

6. Intohimosi: 

7.  Lahjojen antaminen vai saaminen: On mukava saada ja vielä mukavampi antaa .

8. Mieleisin kuvio tai muoto:Kaikki koukeroiset ja pyöreät muodot  

9. Paras päivä viikossa: Vapaapäivä

10. Lempikukka: Ruusu

Jälleen tähän liitty se vaikeus, että se pitäisi jakaa eteenpäin, mutta kun minä en osaa päättää, mikä kaikista ihanista blogeista olisi tämän ansainnut. Varsinkin, kun olen sitä mieltä, että ihan jokainen bloginpitäjä on tunnustuksensa ansainnut!

Siispä: Juuri   S I N Ä   ota tästä tunnustus mukaasi - olet sen ansainnut!!

Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille!

14.01.2012 - 16:37

Tämä avainnauha on tehty lähinää testimielessä. Suivaannuin niin niistä poikki napsuneista avainnauhoista, että päätin kokeilla toisenlaisella vaijerilla. Nyt olen käyttänyt Beadalon 19-säikeistä, 0,38 mm vaijeria.

Helminä helmiäislasihelmiä, metallihelmiä, foliohelmiä ja siemenhelmiä. Lukitus hopeoiduilla kiinnityshelmillä ja päällä hopeoituja suojahelmiä.

Helmiäis- ja metallihelmiä lähempää.

Ja foliohelmiä.

Nyt vielä koetan suostutella ystäväni koekäyttämään tätä. Jos tämäkin menee poikki, luovutan ja lopetan koko nauhojen teon.

Vierailijat. Laskuri lisätty 3.8.2009
Uusi kävijälaskuri lisätty 8.9.2010 web-counters.org *click*
Tekemiäni kakkuja

 

 


     

 

 

Vierailulla tällä hetkellä
Signeeraus
Putiikkeja



Inspiroivia sivuja
Pohjan tarjosi